Tutkimus: Yli puolet pk-yrityksistä käyttää pilvipalveluja ja moni arvioi jo 5G:n, automaation ja tekoälyn hyötyjä

Suomen Yrittäjien ja Elisan tutkimuksessa* selvitettiin suomalaisten pk-yritysten digitaalisen osaamisen tasoa. Suuri osa kyselyyn vastanneista kokee digiosaamisessaan olevan haasteita ja etsii parhaita keinoja digitaalisuuden kehittämiseen. Toisaalta pilvipalveluita käyttää jo 60 % tutkimukseen vastanneista ja noin puolet aikoo arvioida 5G-teknologian hyödyntämistä oman yrityksen liiketoiminnassa.

Elisan ja Suomen Yrittäjien yhteistyössä teettämään kyselyyn* vastanneista pk-yrityksistä kolme neljäsosaa on kehittänyt digiosaamistaan viimeisen kahden vuoden aikana. Yhtä suuri joukko kokee, että osaamista tarvitsee kehittää entisestään myös jatkossa. Vain hieman yli kolmasosa arvioi edustamansa yrityksen henkilöstön digitaalisen osaamisen tason hyväksi.

– Tutkimustulosten mukaan digitaalisen osaamisen kehittyminen keskittyy. Jos yritys on kehittänyt viime aikoina osaamistaan, tulee se kehittämään sitä myös jatkossa erittäin suurella todennäköisyydellä. On mielenkiintoista seurata, mihin suuntaan suomalaisten pk-yritysten digiosaaminen painottuu lähivuosien aikana ja tapahtuuko siinä huima harppaus eteenpäin”, pohtii Elisan tutkimusjohtaja Minna Virtanen.

Asiantuntijuutta ollaan valmiita ostamaan ulkopuolelta: 62 % työnantajayrityksistä ja 47 % yksinyrittäjistä aikoo ostaa palveluita digiasiantuntijoilta. Kouluttautuminen on myös suosittu keino ylläpitää digiosaamista yrityksessä. Työnantajayrityksistä 66 % aikoo kehittää digiosaamista henkilöstöä kouluttamalla ja yksinyrittäjistä 80 % kouluttautumalla itse.

– Enemmistö pk-yrityksistä ja yrittäjistä kokee digiosaamisen kehittämisen tarpeelliseksi. Oppilaitosten ja muiden asiantuntijoiden on autettava yrityksiä kirkastamaan osaamisen tarve ja löytämään tarpeeseen sopivat koulutus- ja kehittämistavat. Mitä paremmin yritysten osaamispanostukset osuvat kohdilleen, sitä jouhevammin pk-kentän digitalisoituminen etenee”, sanoo Suomen Yrittäjien digi- ja koulutusasioiden päällikkö Joonas Mikkilä.

Uudet teknologiat innovaatioiden lähteenä pk-yrityksille

Neljäsosa kyselyyn vastanneista suomalaisista pk-yrityksistä arvioi, että tekoäly, automaatio tai 5G-teknologia voisivat olla uusien innovaatioiden vauhdittajia liiketoiminnalle. Lähes puolet aikookin arvioida jatkossa 5G-teknologian tarjoamia hyötyjä. Yli kolmasosa aikoo selvittää automaation ja tekoälyn kautta saatavia hyötyjä liiketoiminnalle.

– Yhdistelemällä 5G:n, automaation ja tekoälyn mahdollisuuksia yrityksille avautuu mahdollisuuksia täysin uudenlaisen liiketoiminnan ja palveluiden kehittämiseen. Teemme yhteistyötä kaikenkokoisten yritysten kanssa ja selvitämme uusia käyttökohteita, joissa uutta teknologiaa voi hyödyntää”, kertoo Elisan liiketoimintajohtaja Petteri Svensson.

Luotettavan mobiilidatayhteyden takaaminen yritysten kaikkien laitteiden käyttöön on pk-yritysten mielestä 5G:n hyödyllisin ominaisuus. 10-kertainen nopeus 4G:hen verrattuna koetaan seuraavaksi hyödyllisimpänä piirteenä.

Pilvipalvelut on ottanut käyttöön jo reilusti yli puolet suomalaisista kyselyyn vastanneista pk-yrityksistä. Tietoturva- ja kyberturvallisuusratkaisujen hyödyntäminen on lähes samalla tasolla.

Suurimpia haasteita ajanpuute ja yritykselle sopiva tapa kehittää

Pk-yritykset kaipaavat tietoa digitaalisuudesta sekä apua tarvemäärittelyyn ja oikean ratkaisun valitsemiseen. Ostotilanteessa suurin osa pk-yritysten johdosta ja yrittäjistä kokee, että on vaikea arvioida, mikä olisi relevantti ratkaisu omalle yritykselle.

Suurimmat haasteet, joiden kanssa suomalaiset pk-yritykset painiskelevat digiosaamisen kehittämisessä ovat aikatauluhaasteet ja tapa, jolla kehittää digitalisaatiota omassa yrityksessä.

Ajan puutteen mainitsi yli 60 % ja sopivan kehittämistavan löytämisen nimesi lähes puolet kyselyyn vastanneista pk-yrityksistä. Rahoitus digiosaamisen kehittämiseen on ollut esteenä harvemmalla kuin joka neljännellä kyselyyn vastanneista yrityksistä.

– Pk-yritysten tarve löytää digitalisaatioon monipuolinen ja osaava IT-kumppani näkyy meillä tämän kokoluokan yritysten IT-ulkoistuksien lisääntymisenä”, toteaa Elisan liiketoimintajohtaja Mikko Pöyry.

*Tutkimuksen toteutti Elisan ja Suomen Yrittäjien toimeksiannosta Prior Konsultointi. Tutkimukseen vastasi 382 yrittäjää, joista 109 on yksinyrittäjiä. Kysely toteutettiin sähköisesti syys–marraskuun 2019 aikana.

Lisätietoa:

Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin, 115 000 jäsenyrityksen keskusjärjestö, joka ajaa Suomen pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäsenyrityksistä 50 000 on työnantajayrittäjiä. Ne työllistävät yrittäjät mukaan lukien noin 660 000 henkilöä. Työllistämisluku perustuu vuonna 2018 yhdessä Tilastokeskuksen kanssa tehtyyn laskelmaan. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu lähes 400 paikallisyhdistyksestä, 20 aluejärjestöstä ja noin 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi

Elisa on tietoliikenne- ja digitaalisten palveluiden edelläkävijä. Asiakkaanamme on 2,8 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota, ja kattavassa verkossamme on yli 6,2 miljoonaa liittymää. Yhteistyö mm. Vodafonen kanssa mahdollistaa kansainvälisesti kilpailukykyiset palvelut. Päämarkkina-alueemme ovat Suomi ja Viro, tarjoamme digitaalisia palveluita myös kansainvälisille markkinoille. Elisan osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä, vuonna 2018 liikevaihtomme oli 1,83 miljardia euroa ja henkilöstöä 4 800. Vastuullisena suomalaisena markkinajohtajana toimintaamme ohjaa toiminnan jatkuva parantaminen. Lisätietoja www.elisa.fi, Facebookissa @elisasuomi ja Twitterissä @ElisaOyj