Selvitys: Pohjoismailla on hyvät mahdollisuudet kriittisten metallien ja mineraalien kestävään tuotantoon Euroopan siirtyessä vihreään energiaan

Geologian tutkimuskeskus GTK oli mukana tekemässä selvitystä Pohjoismaiden kallioperän raaka-aineista, joilla voidaan kattaa merkittävä osa lähes kaikista metalleista ja mineraaleista, joita Euroopan siirtyminen vähähiiliseen yhteiskuntaan tarvitsee.

– Kierrätyksellä voidaan toistaiseksi kattaa vain pieni osa metalleista ja mineraaleista, joita tarvitaan siirryttäessä fossiilittomaan energiaan perustuvaan yhteiskuntaan. Siksi kestävä kaivostoiminta ja teollisuuden sivuvirtojen uusien kierrätysmahdollisuuksien tutkiminen ja kehittäminen on olennaista. Hyvä, että pohjoismaiset elinkeinoministerit päättivät vahvistaa kestävään mineraalituotantoon liittyvää yhteistyötä, sanoo Kimmo Tiilikainen, pääjohtaja, GTK.  

Kimmo Tiilikainen esitteli selvityksen Pohjoismaiden ministerineuvoston elinkeinoministerien kokouksessa torstaina 16.9.2021. Selvityksen oli tilannut ministerineuvoston alainen Nordic Innovation. Mukana alustavaa arviota olivat tekemässä pohjoismaiset geologiset tutkimuskeskukset, Islannin energiahallinto, Reykjavikin yliopisto, Grönlannin mineraaliministeriö ja Norjan kaivosviranomainen. 

– Selvitys nostaa esiin pohjoismaista näkökulmaa: yhdessä alueena voimme olla merkittävä osa kriittisten mineraalien saatavuushaasteiden ratkaisua, sanoo Håkan Lind, Senior Innovation Advisor, Nordic Innovation.  

Lisätutkimusta, vuoropuhelua ja yhteistyötä tarvitaan

Tehty selvitystyö kattoi Suomen, Ruotsin, Norjan, Tanskan, Islannin ja Grönlannin maa-alueet. Selvityksessä käytetty aineisto perustuu erillisiin tietolähteisiin kustakin Pohjoismaasta.  

– Tällä hetkellä ei ole yhteistä pohjoismaista tapaa raportoida kallioperän resursseja ja kuva kokonaisuudesta on vielä puutteellinen. Tämä koskee erityisesti kriittisiä mineraaleja ja metalleja. Tämä selvitys oli erinomainen aloitus asian kehittämiselle, kertoo Pasi Eilu, erikoistutkija, Geologian tutkimuskeskus.  

Jotta resursseja voidaan hyödyntää, tarvitaan yhteisen pohjoismaisen päätöksenteon tueksi kattava, julkinen pohjoismainen mineraalivarojen ja mineraalipotentiaalin tietokanta. 

– Tärkeää on myös selvittää kaikkien niiden metallien ja mineraalien tarve, joita vihreään energiaan siirtyminen vaatii. Tämä sisältää myös sellaiset mineraaliset raaka-aineet, joita ei (vielä) ole luokiteltu kriittisiksi: Pohjoismaissa, EU:ssa tai globaalisti, korostaa Saku Vuori, johtaja, tieteellinen tutkimus, GTK. 

Olennainen asia on myös teollisuuden sivuvirtojen ja kierrätettävien materiaalien sisältämien kriittisten raaka-aineiden talteenotto ja tästä kestävän tuotannon luominen. Tähän liittyvää tutkimusta ja kehittämistyötä tehdään mm. GTK:n koetehtaassa ja laboratoriossa GTK Mintecissä.

Raportin rahoittaa Nordic Innovation osana Kestävät mineraalit -ohjelmaansa. Nordic Innovation on Pohjoismaiden ministerineuvoston alainen organisaatio, jonka tavoitteena on tehdä Pohjoismaista kestävän kasvun edelläkävijäalue edistämällä yrittäjyyttä, innovaatioita ja kilpailukykyä pohjoismaisissa yrityksissä.

Lisätiedot

Linkki raporttiin

Saku Vuori, johtaja, tieteellinen tutkimus
Geologian tutkimuskeskus
saku.vuori@gtk.fi
puh. 029 503 2459 

Pasi Eilu, erikoistutkija
Geologian tutkimuskeskus
pasi.eilu@gtk.fi
puh. 029 503 2565

Geologian tutkimuskeskus: Ratkaisuja kestävämpään kasvuun

Geologian tutkimuskeskus GTK tuottaa puolueetonta tutkimustietoa ja palveluita elinkeinoelämän ja yhteiskunnan tarpeisiin. GTK:n yli 400 asiantuntijaa ovat erikoistuneet mineraalitalouteen, kiertotalouteen, energia-, vesi- ja ympäristökysymyksiin sekä digitaalisiin ratkaisuihin. GTK on työ- ja elinkeinoministeriön alainen tutkimuslaitos, joka toimii Suomessa ja maailmalla.