Rakennuttamisen kehittäjä –tunnustus Senaatti-kiinteistöjen Juha Lemströmille

Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry haluaa palkita rakennuttamisen kehittämiseen merkittävällä panostuksella osallistuneita henkilöitä.

Moni Rakli-yhteisössä vaikuttava henkilö kehittää oman organisaationsa toiminnan lisäksi koko alan toimintaa ja pelisääntöjä. Kiitoksena tästä yhteisen hyvän eteen tehdystä mittavasta työstä Rakli on luonut Rakennuttamisen kehittäjä -tunnustuspalkinnon. Tunnustus annetaan erityisistä ansioista ja sen saajan valitsee Raklin jäsenorganisaatioiden edustajista koottu raati. Tunnustus ei ole vuosittain jaettava.

Historian ensimmäisen Rakennuttamisen kehittäjä -tunnustuksen saaja Juha Lemström on ollut aktiivisesti mukana rakennuttamisen kehittämisessä. Raklin toiminnassa Lemström on ollut jo 90-luvulta saakka ja toiminut aktiivisesti Raklin toimikunnissa ja työryhmissä.

Pitkän uransa aikana Lemström on antanut merkittävän panoksen yhteiseen kehittämiseen ja rakennusalan toimintatapojen uudistamiseen toimintaympäristön kehittyessä. Ilman Juha Lemströmin kaltaisten henkilöiden panosta kiinteistö- ja rakennusalan kehittäminen olisi huomattavasti vaikeampaa ja hitaampaa.

Kiitollisena Lemströmin tekemästä työstä Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry palkitsee hänet Rakennuttamisen kehittäjä –tunnustuksella. Tunnustus jaettiin Rakennuttaminen 2023 -tapahtumassa.

Lisätietoa:
Mikko Somersalmi, Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry, 0407207645