EuropeOn Euroopan energiaturvallisuuden äärellä
EuropeOnin politiikkatoimien työryhmä kokoontui Frankfurtissa syyskuun lopulla. Erityisesti kokouksessa puhututti Euroopan helleaalto ja ilmastonmuutoksen seuraukset, standardoinnin tulevaisuus, energiaturvallisuus ja varautuminen, datakeskukset ja EU:ssa käynnissä olevat säädäntöhankkeet.
Ilmastonmuutos ja standardoinnin murros muuttavat pelikenttää
Maakohtaisissa kuulumisissa nousivat erityisesti kesän helleaaltojen vaikutukset sähköistysalaan eri puolilla Keski- ja Etelä-Eurooppaa. Esimerkiksi Ranskassa jäähdytyksen yleistymistä vaikeuttavat muun muassa energiatehokkuusvaatimukset, laitteiden melu ja raskas byrokratia. Jäähdytyksen lisääntymiselle olisi kuitenkin huutava tarve, koska esimerkiksi työtapaturmien mitattiin yleistyvän kuumuuden takia heikentyneiden unien takia. Kaikissa helleaallon maissa ilmalämpöpumppujen ja aurinkopaneeleiden kysyntä on kasvanut. Belgiassa on aloitettu jopa keskustelut ydinvoiman uudelleen käynnistämisestä.
Standardoinnin tulevaisuus herättää huolta läpi Euroopan, koska EU:n regulaatiossa valmistellaan standardien maksuttomuutta. Tämä pakottaa tarkastelemaan koko standardointiprosessia uudestaan, jotta työ voidaan jatkossakin rahoittaa ja yhteisten käytäntöjen laatu taata.
Sähköistysalan rooli tunnistettava varautumisessa
EuropeOn aikoo laajentaa Alankomaissa maaliskuussa laaditun energiaturvallisuuden selvityksen koko Euroopan laajuiseksi ja julkaista sen joulukuussa. Selvityksen tavoitteena on osaltaan vahvistaa sähköistysalan asemaa keskeisenä varautumisen toimijana. Keskustelussa painotettiin yhteiskunnan toimintakyvyn turvaamista, kyberturvallisuutta, kriittisen osaamisen tunnistamista, ammattilaisten tarkoituksenmukaista sijoittumista ja nopeaa lisäkoulutusta.
Sähköistysala toivoo EU:lta alan osallistamista strategioiden valmisteluun. Pohdittiin ratkaisuja varaosien saatavuuteen kriisitilanteissa. Korvaavien laitteiden varastointia suurissa määrin ei pidetty järkevänä, vaan painotus olisi enemmänkin uudelleenkäytössä. Alan valmiutta kouluttaa henkilöstöä kriisitilanteisiin pidettiin tärkeänä, mutta samalla tunnistettiin riski, että sähköjärjestelmiin puututtaisiin kriisien ulkopuolella ilman riittävää osaamista.
Sähköistysala koskee laajasti EU:n säädäntöhankkeita
EU:n ajankohtaisissa hankkeissa seurataan muun muassa sähköistämisen toimintasuunnitelmaa (EAP), energiamuotokertoimia (PEF), sähköverkkojen säädöspakettia (Grid Package) ja päästökauppajärjestelmää (ETS2). EU:ssa on valmistelussa kehys vuoden 2030 jälkeiselle ajalle (Post-2030 framework), missä mahdollisesti uudistetaan uusiutuvan energian, energiatehokkuuden ja kansallisten ilmasto- ja energiasuunnitelmien (NECPs) sääntelyä.
Lisäksi valmistelussa ovat pilvi- ja tekoälykehitystä koskeva CADA-säädös, datakeskusten luokitusjärjestelmä, julkisten hankintojen sääntelyn yhdistäminen, kohtuuhintaista asumista koskeva aloite ja sähkölaskuihin liittyvä sääntely. Datakeskusten ja tekoälyn kasvu korostaa sähköasennusten merkitystä, sillä niiden osuus IEA:n raportin mukaan datakeskusten rakennuskustannuksista voi olla 45–70 prosenttia.
Henkilöt kuvassa vasemmalta:
Michiel Krijvenaar (Techniek Nederland, Netherlands), Federico Fucci (EuropeOn), Paul Moinereau (SERCE, France), Moritz Bonn (ZVEH, Germany), Asser Tønnesen (Tekniq, Denmark), Julie Beaufils (EuropeOn), Riikka Liedes (STUL, Finland) ja Fredrik Byström Sjödin (Installatorsforetagen, Sweden)