Maaliskuu 2019

28.3.2019

Rakentamisen suhdannetilanne on hyvä – odotukset kuitenkin syksyä matalammat
 
Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL:n ja Sähkösuunnittelijat NSS:n jäsenistöjensä keskuudessa toteuttaman suhdannetiedustelun mukaan usko rakentamisen myönteiseen kehitykseen on edelleen heikentynyt syksystä.  

Erityisesti sähkösuunnittelijoiden odotukset ovat syksyisiä heikommat kaikilla rakentamisen osa-alueilla. Sähköurakoitsijat uskovat korjausrakentamisen kasvuun.

Vastausten perusteella rakentamisen vilkkaudessa on meneillään korkeasuhdanteen jälkeinen käänne. Tilanne on vielä jokseenkin kohtuullinen, mutta odotuksissa on nähtävissä jo harmaita sävyjä: sähköisen talotekniikka-alan toimijat ennakoivat rakentamisen volyymien laskua, erityisesti uudisrakentamisessa.

Näkymissä on alueellisesti isojakin eroja. Esimerkiksi Varsinais-Suomessa odotetaan rakennustuotannon pysyvän ennallaan, kun taas Pohjois-Karjalassa arvioidaan rakentamisen hiljenevän tulevalla puolivuotiskaudella. 

Kasvuodotuksia vain korjausrakentamisessa, uudisrakentamisen odotetaan vähentyvän
 
Uudistuotannon osalta odotukset ovat heikoimmat asuntotuotannossa, joka on linjassa Rakennusteollisuuden raportoiman aloitusten vähentymisen kanssa. Muutos näkyy suunnittelijoiden vastauksissa urakoitsijoita selvemmin. Korjausrakentaminen kokonaisuudessaan jatkaa kasvuaan; kasvuodotuksia onkin raportoitu suhdannekatsauksissa koko kyselyhistorian ajan keväästä 2004 alkaen.
 
Tarjouskyselyissä pientä kasvua, työkannat ja hinnat ennallaan
 
Tarjouskyselyjen määrä ja työkannan pituus suunnittelijoiden osalta hieman parantunut ja urakoitsijoiden osalta pysynyt ennallaan verrattuna syksyn 2018 tilanteeseen. Työkannan mediaani on kyselystä toiseen 4 kuukaudessa. Töiden hintatason raportoidaan pysyneen pääosin ennallaan, sillä vain yksi kymmenestä kertoo hintojen nousseen.  Kustannustason kohoaminen ja alan tiukka kilpailutilanne niin töistä kuin tekijöistäkin luovat painetta hinnanasetannalle ja kannattavuudelle.

Uskoa yritystoiminnan tuloksellisuuteen on
 
Urakoitsijat ja suunnittelijat arvioivat tulostason pysyvän vuoden 2018 tasolla. Erityisesti urakoitsijoilla näyttää olevan hienoista henkilöstön lisäystarvettakin.

Kysely lähetettiin maaliskuussa 2019 STUL:n ja NSS:n jäsenkuntiin. Vastausprosentti oli 17.

Graafiset kuvaajat 

Rakennustuotanto kokonaisuudessaan tulevana puolivuotiskautena

Tarjouskyselyjen määrä nyt verrattuna tarjouskyselyjen määrään 3 kk sitten

Eri rakennustyyppien tuotantomuutokset tulevana puolivuotiskautena

Nykyinen työkanta verrattuna työkantaan puoli vuotta aiemmin

 
Vastaajien avoimia kommentteja, lainauksia muokattu:

- Talouslama lähestyy.  Tulevan hallituksen toimenpiteet ratkaisevat. Ihmisten ostovoima vähenee.

- Pohojammaalla näyttää tilanne ihan hyvältä.

- Vuonna 2020 rakentaminen ja yleinen talous niiaa pahasti.  Korjaus- ja julkinen rakentaminen säilyy kohtuullisella tasolla, koska homeiset koulut ja päiväkodit pitää rakentaa uusiksi. Täällä Nokialla uusiksi on mennyt terveyskeskus, kirjasto, monta koulua, useita päiväkoteja. Valtakunnan tasolla tieverkko ja radat huutavat apua. Mistä rahat?

- Kaikki kohteet alkavat olla KVR-kohteita, joihin pääsemiseksi pitäisi Lapissa viikkotolkulla ”voidella” rakennusliikkeiden pomoja, että pääsee edes tarjoamaan mitään heille. Julkishallinnon johtajat menevät aina sen helpoimman kautta, vaikka se maksaa heille aivan helvetisti enemmän kuin suora kilpailutus. Hankintalaki on saanut aikaan sen, että eivät uskalla kilpailuttaa tai lähinnä eivät viitsi kilpailuttaa, kun KVR on helpompi tapa.

- Tekevälle (joka ei hinnoittele itseään ulos) on edelleen töitä ihan niin paljon kuin vaan jaksaa tehdä!

- Vaikka rakennusluvat ovat vähentyneet uhkaavasti, niin vielä ensi vuonnakin talotekniikassa riittää kasvukeskuksissa tekemistä.

- Kokeneista suunnittelijoista edelleen pulaa.




Lisätietoja: Talousjohtaja Sami Pilkkikangas, puh. 09 547 610