Voimalalla kiinnostus sähköön Pohjois-Karjalassa

19.9.2018

Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry:n Pohjois-Karjalan alueosasto lahjoitti tohmajärveläiselle Tietäväisen koululle energian oppimispaketti Voimalan.

Opettajien antamasta palautteesta idean saanut Voimala on oppimispaketti, johon on liitetty jännite- ja virtamittari, akku ja lataussäädin. Voimalassa on mukana pieni aurinkopaneeli ja generaattori, joilla energiaa voi tuottaa omin neuvoin. Levyyn on kiinnitetty myös energiaa kuluttavia laitteita kuten valoja, kaiutin, USB- virtalähde esimerkiksi kännyköiden lataukseen, sekä discopallo. Lisäksi Voimalassa on liittimiä, latausjohtoja ja sulakkeita.

Voimala-paketissa on vaikeusasteeltaan vaihtelevia harjoitustehtäviä, joita oppilaat voivat tehdä omatoimisesti pienryhmässä. Voimala auttaa esimerkiksi hahmottamaan, millaisia määriä sähköä erilaisiin toimintoihin - kännykän lataamiseen tai led-lampun palamiseen - tarvitaan ja kuinka paljon energiaa - lihasvoimaa tai auringonvaloa - niiden tuottamiseksi on tarpeen.

- Voimala-paketin lahjoitus Tietäväisen koululle on Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL:n Pohjois-Karjalan alueen sähköurakoitsijoiden taholta pieni panostus siihen, että jotkut peruskoulua käyvistä nuorista voisivat innostua sähkön mahdollisuuksista hyvinvointia tuottavana energialähteenä ja vaikkapa sitten aikanaan hakeutua alan opintoihin, sanoo alueosaston puheenjohtajana toimiva Marko Susi Karelian Sähkö Oy:stä.

- Sähköistysala on yksi niistä aloista, joille nähdään valoisa tulevaisuus. Nopeasti kehittyvä ala vaatii uteliaisuutta opetella jatkuvasti uusia tietoja ja taitoja. Monipuolisesti niin perinteistä sähkötekniikkaa kuin automatiikkaa ja robotiikkaakin osaavalle riittää mielenkiintoisia töitä, innostaa Susi.

Voimala on Sähköturvallisuuden edistämiskeskus STEKn idea, joka sai alkunsa peruskoulujen opettajien taholta esitetystä huolesta koskien nuorten vähäistä kiinnostusta luonnontieteisiin. Samaan aikaan, kun fossiilisia polttoaineita korvataan uusiutuvilla energiamuodoilla ja sähkön tuotannossa ja varastoinnissa siirrytään kohti yhä älykkäämpiä ratkaisuja, sähkön ja energian opinnot ovat tärkeää osaamispääomaa niin opiskelijalle kuin koko maallemme, kertoo STEKin toimitusjohtaja Timo Kekkonen.

Idean käytäntöön viennistä vastannut tietokirjailija Janne Käpylehto suunnitteli Voimalan yhdessä asiantuntijoina toimineiden opettajien kanssa soveltuvaksi 5. – 9. luokka-asteille. Sitä on kokeiltu monissa yhteyksissä: koulujen projektitöissä, toimintapäivinä, ympäristöopin ja fysiikan tunneilla.



Tietäväisen koulun fysiikan opettaja Jussi Ohvanainen (oikealla) ilahtui Voimala-paketin lahjoituksesta.
- Kaikki välineet, joilla voimme konkretisoida ja havainnollistaa erilaisia fysiikan ilmiöitä, ovat tervetulleita. Voimala tuo opetukseen uutta näkökulmaa innostamalla oppilaita kokeilemaan ja oivaltamaan itsenäisesti, sanoo Ohvanainen.


Lataa täältä valokuvia Voimalan luovutustilaisuudesta Tietäväisen koululla Tohmajärvellä, kuvat Johanna Kokkola

Lisätietoja:
- Marko Susi, Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry:n Pohjois-Karjalan alueosaston puheenjohtaja, toimitusjohtaja Karelian Sähkö Oy, puh 050 0274 623, marko.susi@kareliansahko.fi  
- Lehtori Jussi Ohvanainen, Tietäväisen koulu, puh. 040 105 4137, jussi.ohvanainen@tohmajarvi.fi  
- Timo Kekkonen, toimitusjohtaja, STEK ry, gsm 050 500 3214, timo.kekkonen@stek.fi 
- Janne Käpylehto, gsm 045-3596945, janne.kapylehto@gmail.com  



Tietäväisen koulu toimii Tohmajärven koulukeskuksessa yhdessä Tohmajärven lukion ja Kemien koulun kanssa. Oppilaita ja opiskelijoita on esikoululaisista abiturientteihin. Koulussa opiskelee noin 370 lasta ja nuorta yhdessä 39 opettajan kanssa.


Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry on sähköisen talotekniikan asiantuntija, edunvalvoja, vahva vaikuttaja ja johtava tiedon tuottaja. Liiton yli 3 000 jäsenyritystä rakentavat ja pitävät kunnossa sähkö- ja televerkot ja huolehtivat siitä, että kaikki toimii – valaistus, lämmitys, tietoliikenneyhteydet, antennit, hissit, turvajärjestelmät, koneet – kotona, työpaikalla, julkisissa tiloissa ja ulkona. STUL ry:llä on 16 alueosastoa, joista kukin lahjoittaa oman alueensa peruskoululle Voimala-paketin.

Sähköturvallisuuden edistämiskeskus STEK ry on yleishyödyllinen yhdistys, joka edistää sähkön turvallista, energiatehokasta ja älykästä käyttöä. STEK tuottaa sähköön ja energiaan tutustumista helpottavia opetusmateriaaleja opettajille. STEK:n jäseniä ovat muun muassa Teknologiateollisuus ry, Energiateollisuus ET ry, Sähkö- ja teleurakoitsijoiden liitto sekä Sähköteknisen Kaupan liitto ry.

Janne Käpylehto on palkittu tietokirjailija, keksijä ja energia-aiheisten työpajojen ja kurssien pitäjä. Hän on tehnyt laajasti asiantuntijatehtäviä erityisesti energia-alalla sekä toteuttanut poikkitieteellisiä energiaprojekteja.