Voimalalla kiinnostus sähköön Kaakkois-Suomessa

12.9.2018

Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry:n Kaakkois-Suomen alueosasto lahjoitti Langinkosken koululle energian oppimispaketti Voimalan.

Opettajien antamasta palautteesta idean saanut Voimala on oppimispaketti, johon on liitetty jännite- ja virtamittari, akku ja lataussäädin. Voimalassa on mukana pieni aurinkopaneeli ja generaattori, joilla energiaa voi tuottaa omin neuvoin. Levyyn on kiinnitetty myös energiaa kuluttavia laitteita kuten valoja, kaiutin, USB- virtalähde esimerkiksi kännyköiden lataukseen, sekä discopallo. Lisäksi Voimalassa on liittimiä, latausjohtoja ja sulakkeita.

Voimala-paketissa on vaikeusasteeltaan vaihtelevia harjoitustehtäviä, joita oppilaat voivat tehdä omatoimisesti pienryhmässä. Voimala auttaa esimerkiksi hahmottamaan, millaisia määriä sähköä erilaisiin toimintoihin - kännykän lataamiseen tai led-lampun palamiseen - tarvitaan ja kuinka paljon energiaa - lihasvoimaa tai auringonvaloa - niiden tuottamiseksi on tarpeen.

- Voimala-paketin lahjoitus Langinkosken koululle on Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL:n Kaakkois-Suomen alueen sähköurakoitsijoiden taholta pieni panostus siihen, että jotkut peruskoulua käyvistä nuorista voisivat innostua sähkön mahdollisuuksista hyvinvointia tuottavana energialähteenä ja vaikkapa sitten aikanaan hakeutua alan opintoihin, sanoo alueosaston puheenjohtaja, toimitusjohtaja Antti Kurvi Kurvi & Sinivaara Oy:stä.

- Sähköistysala on yksi niistä aloista, joille nähdään valoisa tulevaisuus. Nopeasti kehittyvä ala vaatii uteliaisuutta opetella jatkuvasti uusia tietoja ja taitoja. Monipuolisesti niin perinteistä sähkötekniikkaa kuin automatiikkaa ja robotiikkaakin osaavalle riittää mielenkiintoisia töitä, innostaa Kurvi.

Voimala on Sähköturvallisuuden edistämiskeskus STEK:n idea, joka sai alkunsa peruskoulujen opettajien taholta esitetystä huolesta koskien nuorten vähäistä kiinnostusta luonnontieteisiin. Samaan aikaan, kun fossiilisia polttoaineita korvataan uusiutuvilla energiamuodoilla ja sähkön tuotannossa ja varastoinnissa siirrytään kohti yhä älykkäämpiä ratkaisuja, sähkön ja energian opinnot ovat tärkeää osaamispääomaa niin opiskelijalle kuin koko maallemme, kertoo STEK:n toimitusjohtaja Timo Kekkonen.

Idean käytäntöön viennistä vastannut tietokirjailija Janne Käpylehto suunnitteli Voimalan yhdessä asiantuntijoina toimineiden opettajien kanssa soveltuvaksi 5. – 9. luokka-asteille. Sitä on kokeiltu monissa yhteyksissä: koulujen projektitöissä, toimintapäivinä, ympäristöopin ja fysiikan tunneilla.


Opettaja Samu Montonen, oikealla, voi harjoitella oppilaiden kanssa aurinkosähkön tuotantoa ja käyttöä.



Langinkosken koulun fysiikan opettaja Samu Montonen ilahtui Voimala-paketin lahjoituksesta.

- Kaikki välineet, joilla voimme konkretisoida ja havainnollistaa erilaisia fysiikan ilmiöitä, ovat tervetulleita. Voimala tuo opetukseen uutta näkökulmaa innostamalla oppilaita kokeilemaan ja oivaltamaan itsenäisesti, sanoo Montonen.


Lataa täältä valokuvia Voimalan luovutustilaisuudesta Langinkosken koululla, kuvat Anne Nisula


Lisätietoja:
- Antti Kurvi, Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry:n Kaakkois-Suomen alueosaston puheenjohtaja, Kurvi & Sinivaara Oy, puh 040 031 0301, antti.kurvi@titari.fi  
- Lehtori Samu Montonen, Langinkosken koulu, puh. 040 688 3842 / 040 688 3843, samu.montonen@kotka.fi  
- Timo Kekkonen, toimitusjohtaja, STEK ry, gsm 050 500 3214, timo.kekkonen@stek.fi 
- Janne Käpylehto, gsm 045-3596945, janne.kapylehto@gmail.com  



Langinkosken koulu on Kotkan Metsolassa sijaitseva urheilupainotteinen yläkoulu, jossa opiskellaan 6.-9. luokka-asteilla. Oppilaita on noin 320 ja opettajia sekä muuta henkilökuntaa on noin 40. Langinkosken koulu on tällä hetkellä väistötiloissa Mussalon Savotassa. Uusi yhtenäiskoulu (luokat esikoulusta 9. luokkaan) valmistuu puretun Langinkosken koulun paikalle vuoden 2019 loppuun mennessä.

Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry on sähköisen talotekniikan asiantuntija, edunvalvoja, vahva vaikuttaja ja johtava tiedon tuottaja. Liiton yli 3 000 jäsenyritystä rakentavat ja pitävät kunnossa sähkö- ja televerkot ja huolehtivat siitä, että kaikki toimii – valaistus, lämmitys, tietoliikenneyhteydet, antennit, hissit, turvajärjestelmät, koneet – kotona, työpaikalla, julkisissa tiloissa ja ulkona. STUL ry:llä on 16 alueosastoa, joista kukin lahjoittaa oman alueensa peruskoululle Voimala-paketin.

Sähköturvallisuuden edistämiskeskus STEK ry on yleishyödyllinen yhdistys, joka edistää sähkön turvallista, energiatehokasta ja älykästä käyttöä. STEK tuottaa sähköön ja energiaan tutustumista helpottavia opetusmateriaaleja opettajille. STEK:n jäseniä ovat muun muassa Teknologiateollisuus ry, Energiateollisuus ET ry, Sähkö- ja teleurakoitsijoiden liitto sekä Sähköteknisen Kaupan liitto ry.

Janne Käpylehto on palkittu tietokirjailija, keksijä ja energia-aiheisten työpajojen ja kurssien pitäjä. Hän on tehnyt laajasti asiantuntijatehtäviä erityisesti energia-alalla sekä toteuttanut poikkitieteellisiä energiaprojekteja.