Valaisinsuunnittelukilpailu Luminord 2016 avattu

1.4.2016

Voittajavalaisin kokoaa ihmiset ympärilleen

Valo kokoaa ihmiset yhteen, luo viihtyvyyttä ja antaa turvallisuudentunnetta. Valo merkitsee läsnäoloa. Millainen valaisin voisi toimia yhteen kokoavana leirinuotiona, jonka ääressä sinä ja ystäväsi viihtyisivät?

Yhteisöllisyys, jakaminen ja sosiaalisuus ovat vuoden 2016 Habitaren kulmakiviä.  Myös kahdeksatta kertaa järjestettävän Luminord-valaisinsuunnittelukilpailun teemana on yhteisöllisyys. Kilpailun järjestäjät haastavat muotoilijat ja valaistuksen ammattilaiset pohtimaan, kuinka valon avulla voidaan edistää keskinäistä luottamusta, avointa kommunikaatiota, vuorovaikutusta ja osallistumista.

Luminord 2016 -kilpailussa tehtävänä on suunnitella valaisin, joka houkuttelee ihmiset kokoontumaan yhteen, viihtymään ja vaihtamaan ajatuksia. Valaisin voi olla suunniteltu joko ulkotilaan tai rakennuksen sisään. Ulkotiloissa voit sijoittaa valaisimen esimerkiksi puistoon, aukiolle tai pihapiiriin. Rakennuksen sisällä valaisin voi koota ihmiset yhteen esimerkiksi taukotilassa tai aulassa.

Kilpailuohjeet ja -säännöt löytyvät osoitteesta http://www.nssoy.fi/uploads/luminord/luminord.htm.

Kilpailun pääpalkinto on Suomen Messusäätiön lahjoittama LUMINORD 2016 -palkinto, jonka arvo on 5 000 euroa. Lisäksi jaetaan Sähköturvallisuuden edistämiskeskus ry:n lahjoittama STEK-nimikkopalkinto, arvoltaan 5 000 euroa.

Kilpailutyöt tulee jättää 12.8.2016 mennessä.

Luminord-kilpailun järjestävät Sähkösuunnittelijat NSS ry, Suomen Valoteknillinen Seura ry, Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry, Sähköteknisen Kaupan Liitto ry ja Sähköturvallisuuden Edistämiskeskus STEK ry yhteistyössä Teollisuustaiteen Liitto Ornamo ry:n kanssa. Kilpailu on avoin kaikille, mutta järjestäjät toivovat, että kilpailun myötä löytyisi muotoilun ja teknisen osaamisen yhdistäviä työpareja tai -ryhmiä.

Kilpailun tulokset julkistetaan Messukeskuksessa, Helsingissä Habitare-kokonaisuuteen kuuluvan ValoLight 2016 -tapahtuman avajaispäivänä 7.9.2016. Julkistamisen jälkeen palkitut työt ovat näytteillä Messukeskuksen ValoLight-tapahtumassa 7.-11.9.2016.

Luminord-valaisinsuunnittelukilpailun seminaari pidetään tiistaina 19.4. klo 13 alkaen Aalto-yliopistolla, Taideteollinen korkeakoulu,  Hämeentie 135 C, Helsinki, 8. krs. luokka 885.

Seminaariohjelma löytyy täältä:http://www.nssoy.fi/uploads/luminord/05.htm


Lisätietoja kilpailusta:
Virpi Kumpulainen, Sähkösuunnittelijat NSS ry / Plaani, p. 040 585 6127, 09 701 4611
virpi.kumpulainen@nssoy.fi, webmaster@nssoy.fi

Lisätietoja messuista:

Tiedottaja Taira Sjöblom-Tallus, Messukeskus, p. 050 385 5482, taira.sjoblom-tallus@messukeskus.com

Suomen suurin huonekalu-, sisustus- ja designtapahtuma Habitare järjestetään nyt 27. kerran. Habitaren kanssa samanaikaisesti Messukeskuksessa myös ValoLight, HifiExpo, Antiikki, ArtHelsinki, Helsinki Design Weekin tuottama muotoilun, tilasuunnittelun ja valaistuksen ammattilaistapahtuma Showroom sekä sisustus- ja lahjatavara-alan ammattilaistapahtuma Forma Syksy.