Tutkimus: Vastuullisuuskysymysten paino kuntien hankinnoissa nousee tulevaisuudessa

24.9.2018

Kuntapoliitikot ja kuntien hankinnoista vastaavat virkamiehet painottavat kuntien hankinnoissa vastuullisuuskriteereitä vielä varsin vähän. Kuntiin hankittavien tuotteiden ja palveluiden ympäristövaikutukset, eettisyys ja sosiaaliset kriteerit jäävät kuntapäättäjien mielissä viimeisiksi, kun heiltä kysytään kuntahankintojen tärkeimpiä valintakriteereitä.

Vastuullisuustekijöiden painoarvon nähdään kuitenkin nousevan ja päättäjät uskovat erityisesti ympäristötekijöiden painoarvon kohoavan tulevaisuudessa.

Kuntapäättäjät pitävät kuntiin hankittavien tuotteiden ja palveluiden tärkeimpinä valintatekijöinä laatua, kotimaisuutta ja vaikutuksia paikallistalouteen. Vastuullisuuskriteerit jäävät päättäjien mielissä kauas.

Tuotteen tai palvelun tuottamisesta aiheutuvia ympäristövaikutuksia korostaa ainoastaan 30 prosenttia kuntapäättäjistä ja tuotteen tai palvelun eettisyyttä vain 20 prosenttia vastaajista. Kaikkein heikoimmin vastuullisuuskysymyksistä korostetaan sosiaalisia kriteereitä eli esimerkiksi sitä, miten tuotteen tai palvelun tuotanto työllistää pitkäaikaistyöttömiä tai erityisryhmiä.


– Vastuullisuus on kuntapäättäjien näkemyksissä vielä sangen heikolla huomiolla, vaikka se on etenkin kuluttajien keskuudessa voimakkaasti kasvanut trendi. Muutokset julkisella sektorilla näkyvät hieman viiveellä. Vastuullisuus tulee olemaan väistämättä yhä vahvempi ja peräänkuulutettu argumentti ei vain kuluttajien, vaan myös yritysten ja julkisten hankkijoiden ostopäätöksissä, kertoo Yhteiskunnallinen yritys -merkin Brand Manager Niina Ollikka, Suomalaisen Työn Liitosta.

Kuntapäättäjät peräänkuuluttavat muutenkin tuotteiden ja palveluiden laadullisille kriteereille enemmän painoarvoa ja toivoisivat hinnan merkityksen pienentyvän tulevaisuudessa. Jopa puolet kuntapäättäjistä näkee hinnan painoarvon julkisissa hankinnoissa liian korkeana.

Tulevaisuudessa tuotteilta ja palveluilta vaaditaan nykyistä enemmän vastuullisuutta
Vaikka vastuullisuuskysymykset eivät vielä nykyisin juuri korostu hankinnoissa, nähdään erityisesti ympäristövastuun merkityksen nousevan tulevaisuudessa. Kuntapäättäjistä 60 prosenttia näkee, että hankintojen ympäristövaikutusten merkitys tulee painottumaan nykyistä enemmän ja 43 prosenttia uskoo eettisyyden ja 33 prosenttia sosiaalisten kriteerien painoarvon nousevan tulevaisuudessa.

Aula Research Oy toteutti kuntapäättäjien parissa tehdyn kyselytutkimuksen Suomalaisen Työn Liiton toimeksiannosta. Tutkimuksen otos (n=1011) kerättiin sähköisellä kyselyllä ja puhelinhaastatteluin aikavälillä 27.3.–2.5.2018. Kyselytutkimuksen otos sisältää Manner-Suomen kunnanvaltuustojen jäseniä (n=705), kuntien hankinnoista vastaavia virkamiehiä (n=288) sekä valtakunnantason hankinta-asiantuntijoita ministeriöistä ja virastoista (n=18).

Lähde: Suomalaisen Työn Liiton lehdistötiedote 24.9.2018

Lisätietoja:

Jokke Eljala, tutkimuspäällikkö, Suomalaisen Työn Liitto, jokke.eljala@suomalainentyo.fi , p. 050 374 7410
Juha Vekkilä, toimitusjohtaja, Aula Research Oy, juha.vekkila@aularesearch.fi , p. 050 352 5335

Suomalaisen Työn Liitto toimii sen puolesta, että suomalaisen työn arvostus kasvaa ja suomalainen työ menestyy. Liitto hallinnoi suomalaisesta työstä kertovia Avainlippu-, Design from Finland- ja Yhteiskunnallinen yritys -merkkejä, vaikuttaa ostopäätöksiin ja haastaa työelämää uudistumaan. Liitto on arvoyhteisö, johon kuuluu yli 3 900 yritys- ja yhteisöjäsentä www.suomalainentyo.fi. Yhteiskunnallinen yritys -merkin saaneet yritykset ratkovat liiketoiminnallaan yhteiskunnallisia tai ympäristöongelmia. Ne käyttävät suurimman osan voitostaan yhteiskunnallisen tavoitteensa edistämiseen. www.suomalainentyo.fi/yhteiskunnallinen-yritys