Tukes: Vältä suuret vahingot, pidä kiinteistön sähköjärjestelmä kunnossa

14.8.2017


Konepajan työstökonetta syöttävä sulake palaa jo kolmannen kerran saman työpäivän aikana. Sulake on palanut useita kertoja jo aiemminkin.

– Pitänee jossain välissä pyytää sähkömies paikalle selvittämään, mistä sulakkeen toistuva palaminen oikein johtuu. Kun tämä kiire tästä hieman helpottaa, niin ehditään tuohonkin ongelmaan syventymään tarkemmin, tuumaa yrittäjä.

Yöllä hän herää poliisin puhelinsoittoon: halli on tulessa.

Ajan oloon löystynyt liitos on kuumentunut ja sytyttänyt tulipalon. Tuli ja savuvahingot tuhoavat tuotantotilat ja siellä olevat koneet ja erikoistyökalut. Tuotannon kannalta keskeiset asiakirjat ja tiedostotkin menevät. Toiminta keskeytyy, työntekijät lomautetaan. Hankintaketjussa tilaajien toiminta kärsii ja toimitukset myöhästyvät.

Yrittäjä odottaa korvauksia vahingosta. Kun ne tulevat, hän havaitsee, etteivät ne kata läheskään kaikkea menetettyä. Tilaajatkin ovat siirtyneet käyttämään toista alihankkijaa ja ammattimiehet työllistyneet kilpailijalle.

Toiminnan uudelleen aloittaminen osoittautuu mahdottomaksi. Yrittäjä päättää iskeä hanskat tiskiin.


Tarina on kuvitteellinen, mutta vastaavia tapahtuu tosielämässä.

Rakennuksen sähköjärjestelmän kunnossapidon laiminlyönti voi johtaa sähkölaitteiston vaaralliseen vikaantumiseen, sähköiskuun tai tulipaloon. Toiminnan loppuminen kokonaan on ääriesimerkki taloudellisista menetyksistä, joita tulipalosta voi seurata. Pahimmillaan palo voi johtaa jopa ihmishengen menetykseen.

Merkittävä osa sähkön käytöstä aiheutuvista henkilö- ja palovahingoista voitaisiin välttää, jos sähköjärjestelmien kuntoa tarkkailtaisiin säännöllisesti, niiden kunnossapito olisi ennakoivaa ja niissä ilmenneet viat ja puutteet korjattaisiin viipymättä.

Sähköjärjestelmä ei ole ikuinen

Kiinteistön sähköjärjestelmä ei ole ikuinen niin kuin eivät ole rakennuksen ikkunat, putket tai muutkaan osat. Sähköasennukset, asennuskalusteet ja sähkökeskusten komponentit kuluvat ja tulevat käyttöikänsä päähän ajan myötä. Myös sähkön käyttötarpeet ja -olosuhteet muuttuvat kiinteistön elinkaaren aikana, eivätkä sähköasennukset ja -laitteet välttämättä pysy uusien sähkönkäytön tarpeiden ja vaatimusten mukaisina.

Turvallisuuden ja riskienhallinnan kannalta ei ole järkevää odottaa siihen asti, että jokin sähköjärjestelmän osa menee rikki tai pääsee vaarallisen huonoon kuntoon ja ryhtyä korjaustyöhön vasta sitten. Huonokuntoisista ja elinkaarensa päähän tulleista asennuksen osista, kuten tavanomaisista sähkökeskuksista, valaisimista ja pistorasioista, aiheutuu vuosittain lukuisia vaaratilanteita ja vahinkoja.

Lue koko artikkeli Tukesin nettisivuilta