Sähköllä hiilettömään tulevaisuuteen

23.1.2019



Tänään 23.1. on pohjoismainen Sähkön päivä, joka muistuttaa sähkön merkityksestä hyvinvoinnillemme. Yhteiskunnan sähköistyminen on myös mahdollisuus ilmaston lämpenemisen hidastamiseen.

Luotettava energiantuotanto on toimivan yhteiskunnan elinehto. Yhä suurempi osuus energiasta kulutetaan sähkönä ja lähes kaikki yhteiskunnan järjestelmät toimivat sähköllä, mikä kasvattaa edelleen sähkön tuotantokapasiteetin tarvetta. Samalla kiihtyvä ilmaston lämpeneminen edellyttää nopeita muutoksia energiantuotantojärjestelmiin ja sähkön osuuden kasvattamista edelleen.

Sähkön tuotantotavat ovatkin tärkeässä osassa ilmaston lämpenemistä ehkäistäessä.

- Yhteiskunnan lisääntyvä sähköistyminen avaa mahdollisuuksia vähentää fossiilisten polttoaineiden käytöstä aiheutuvia hiilidioksidipäästöjä, STEKin toimitusjohtaja Timo Kekkonen sanoo. 

– Hiilidioksidipäästöjen määrä sähkön tuotannossa tuotettua energiayksikköä kohden laskee. Mitä suurempi osuus Suomen energiantarpeesta täytetään sähköllä, sitä nopeammin energian tuotantojärjestelmiämme saadaan päästöttömäksi, Kekkonen jatkaa.

Sähkön päivä Suomessa jo neljättä kertaa

Teema päivää vietetään nyt neljättä kertaa, ja sen kunniaksi alan yritykset ja järjestöt järjestävät tapahtumia ympäri maan. Esimerkiksi Sähkön päivän autorataa voi käydä testaamassa Espoossa, Tampereella tai Vaasassa. Autorataan poljetaan sähköä lihasvoimalla, siihen liitettyjen polkupyörien avulla. Kerrallaan kisaamaan pääsee kaksi polkijaa. 

Sähkön päivä Espoossa Kauppakeskus Sellossa 23.1.2019 klo 12.00-19.00


- Sellon keskusaukiolle on rakennettu 40 metriä pitkä autorata, joka saa energiansa polkupyöriin asennetuista sähkögeneraattoreista.
- Kaksi kilpailijaa kerrallaan pääsee ottamaan mittaa toisistaan
- Radio Aallon Kimmo Vehviläinen kirittää kilpailijoita klo 16.00-18.00
- Mukana olevat sähköalan järjestöt lahjoittavat 5 euroa jokaisesta päivän aikana poljetusta kierroksesta vähävaraisia perheitä tukevalle Hope ry:lle.

Järjestäjät: STEK, Sähköteknisen Kaupan liitto, Sähkö- ja teleurakoitsijoiden liitto STUL, Sähkösuunnittelijat NSS, Sähköinsinööriliitto ja SESKO



Sähkön päivä Vaasassa Kauppakeskus Rewell Center 23.1.2019 klo 10.00-19.00

- Rewell Centeriin on rakennettu 10 metriä pitkä autorata, joka saa energiansa polkupyöriin asennetuista sähkögeneraattoreista.
- Paikan päällä iltapäivästä myös Vaasan Sportin Juniorit (A-junnut Santeri Haarala, Eemeli Ylitalo, Eemil Erholtz & Eetu Mäki) ja VPS - Vaasan Palloseuran edustusjoukkueen Samu Alanko ja Fabrice Gatambiye.
- Joka tunti jaetaan kilpailijoille 10 leffalippua
- Jokaisesta poljetusta kierroksesta lahjoitetaan 1 euro Hope ry:lle

Järjestäjä: Vaasan sähkö



Sähkön päivä Tampereella Ratinan kauppakeskus 23.1.2019 klo 16.00-20.00

- Ratinan kauppakeskuksen keskusaukiolle on rakennettu 10 metriä pitkä autorata, joka saa energiansa kaupunkipyöriin asennetuista sähkögeneraattoreista. Kaikki kisaan osallistuneet palkitaan, ja lisäksi jokaisen kierroksen parhaille kuskeille luvassa erikoispalkinnot tasatunnein.
- Tampereen Sähkölaitos lahjoittaa 1 € per osallistuja Hope ry:lle

Järjestäjät:  Ekokumppanit, Tampereen Sähkölaitos, STEK ry ja Kauppakeskus Ratina.



Verkosto 2019 – messut Tampereen messu- ja urheilukeskuksessa 23.-24.01.2019


- Messuille on rakennettu 10 metriä pitkä autorata, joka saa energiansa polkupyöriin asennetuista sähkögeneraattoreista. Kaksi kilpailijaa kerrallaan pääsee kisaamaan.

Järjestäjä: Sähköinsinööriliitto

 

Lisätietoja:
- Toimitusjohtaja Timo Kekkonen, Sähköturvallisuuden Edistämiskeskus STEK ry, puh. 050 5003 214
- Viestintäpäällikkö Kirsi Gimishanov, Sähköturvallisuuden Edistämiskeskus STEK ry, puh. 040 4808 223